sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Elämä ilman DD:tä

TYLSÄÄ!!

Kaikki matelee, mikään ei huvita. Karhu on selvästi alamaissa, eikä oikein tiedä mihin suuntaan mennä. Seksiä ei harrasteta, ja suhde on tylsä, tasaisen masentunut ja väsyttävä.

Tottahan toki minä voisin kertakaikkiaan lakata ajattelemasta koko asiaa. Unohtaa, ja palata siihen minkälainen meidän suhde oli ennen. En vain oikein tiedä haluanko. Lisäksi tämä pelleily on opettanut aika paljon, ei pelkästään minusta itsestä vaan Karhusta ja meidän avioliitosta. Kun siirtyy jostain totutusta tavasta toiseen, huomaa uusia, erilaisia asioita joita ei ole tullut ajatelleeksi ennen.. ehkä meillä on tarpeeksi ongelmia sitten ilman elämäntapamuutoksiakin?

Nyt olen siinä vaiheessa että asioita täytyy alkaa ihan oikeasti työstämään ja hoitamaan alta. Olen odottanut ja varovaisesti tökkinyt, mutta nyt on päästävä eteenpäin. Katsotaan!

2 kommenttia:

Veikeä kirjoitti...

"Tottahan toki minä voisin kertakaikkiaan lakata ajattelemasta koko asiaa. Unohtaa, ja palata siihen minkälainen meidän suhde oli ennen. En vain oikein tiedä haluanko."
No voi harmi, tosi ikävä että tulit tällaisen tilanteen eteen. Tosin samanlaisia pohdintoja on monilla muillakin monissa muissakin avioliitoissa. Toinen haluaa enempi kuin toinen, tai toinen ei halua ollenkaan. Mistä seksin osa-alueesta sitten ikänä onkaan kyse. Silloin on 3 vaihtoehtoa. Se joka haluaa jotain, pakottaa puolisonsa siihen mukaan (ei aina onnistu), käy vieraissa hakemassa sen puuttuvan nautinnin (voi johtaa parisuhteen päättymiseen jos jää kiinni), tai sitten vaihtoehto 3 eli on ilman. Moni on muuten valinnut viimeisen vaihtoehdon, ja kärvistelee sitten mitenkuten lopun elämäänsä.

"Lisäksi tämä pelleily on opettanut aika paljon, ei pelkästään minusta itsestä vaan Karhusta ja meidän avioliitosta"
Mutta täähän oli sit hyvä juttu! Eli oli tästä jotain hyötyäkin?

Sus Talonhenki kirjoitti...

Minulla on vähän samantapaisia ajatuksia, eli ensinnäkin tilanne on harmillinen. Sit toisaalta voi muistaa, että kriisi on aina mahdollisuus uuteen. On se sitten uusi vaihe teidän suhteessanne, tai uusi askel elämässänne muulla tavalla.

Kannattaako DD:tä ajatella pelleilynä? Olisitkohan lähtenyt siihen ylipäätään, ellet olisi kaivannut jotain muutosta? Löysit blogisi alussa DD-elämäntavan, opiskelit siitä asioita ja lähdit kokeilemaan sitä suurella innolla. Sitten tuli eteen kaikenlaista, josta vain sinä ja te tiedätte parhaiten. Myös sen, mitä asioita se toi teidän elämäänne tai paljasti siitä, voitte tietää vain itse.
Entä tästä eteenpäin? Teillä voi hyvinkin olla mahdollisuudet jatkaa yhdessä, mutta mitä ilmeisimmin se vaatii uudelleenherättelyä. Voin vain toivoa teille onnea ja yhteistä päämäärää!