torstai 8. elokuuta 2013

On todella tylsää yrittää keksiä, mistä nyt kirjottaisin. Suhde on taas, ehkä, vakaalla pohjalla. Ainakin vakaammalla. Mutta silti emme ole sitä mitä olimme ennen DD:tä, mutta emme todella myöskään sitä itseään.
Karhu on koittanut kepillä jäätä. Puhunut viljan syömisestä, asioiden hoitamisesta ja kunnioituksesta. Minä olen ilmeisesti peloissani, tai jotain. Huomasin yhtäkkiä etten ole lainkaan halukas alistumaan, en pätkääkään. Ja kun Karhu vihjaili että viljan syönti saisi taas loppua, minä vain ärsyynnyin; "mikä hitto sinä olet sanomaan mitä mä syön ja mitä en?"

Damn it!

Silti koen kaiken siihen kuuluvan edelleen järjettömän kiihottavana, mukavana ja järkeenkäypänä, haluaisin säännöt ja haluaisin Mieheni takaisin. En osaa edes kuvitella mitä kaikkea Karhu on käynyt läpi, tietysti vähättelemättä omia kokemuksiani tässä sotkussa, mutta luulen että hän kokee menettäneensä kunnioituksen, miehisyytensä. Se on osin totta. Minun on vaikea kunnioittaa miestä joka ei hoida asioita niinkuin pitää, ja lupaa. On vaikea katsoa ihailevasti Karhua, kun miesparasta paistaa kauaksi lannistuminen, pelko ja epävarmuus. Ja minulla ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa, mistä en pidä laisinkaan.
Toisekseen pelkään että se kunnioitus mikä on jäljellä, murenee sitä mukaa kun odotan. Sitä mukaa kun tulemme toimeen, hienosti, mutta hyvin platonisella tasolla, viehätys karisee, ja minä otan enemmän ja enemmän vahvaa roolia, en pelkästään itseni kanssa, mutta myös Karhun kanssa. Ei elämää voi jatkaa niin, että kaikki vaan lojuu, eikä kukaan ota ohjia..

Nyt lueskelen muiden ihanista sessiokokemuksista, vahvoista miehistä jotka ovat paikkansa tasalla, tyytyväisistä naisista jotka ovat saaneet sen mitä tarvitsevat, ja kaipaavat. Voisin innostua taas. Katsella vähän videoita.. Karhukin saattaisi taas innostua ja herätä.. mutta sitten minä tekisin sen taas. Ja minä en halua. Haluan miehen joka tietää mitä haluaa, ja tulee sitten kertomaan siitä minulle. Ei niin että minä ruikutan ja jankutan asiasta.

Eli odotan. Ilmeisen tuntematonta.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Nollapiste

Viittasin koko suhteeseemme, tai DD elämäntapaan edellisessä pelleilynä. Eihän se pelleilyä ole, vaan jotain mitä minä todella kaipaan.
Elämä painaa eteenpäin, on ollut riitoja, ollaan keskusteltu.. mikään ei kuitenkaan oikein mene minnekään. Karhu on erittäin passiivinen. Kaikessa. Ymmärrän että Karhukin sai kolauksen, ja tuntee olevansa huono isäntä, ja huono vähän kaikessa muussakin. Mutta jos koskaan olen kaivannut vahvaa miestä, tukea ja ohjausta niin se voisi olla nyt.

Sanon mitä tykkään, ruoka ei odota kun Karhu tulee töistä, lojun puolet päivästä sohvalla ja seksiä ei olekaan sitten harrastettu. Syön viljaa röyhkeästi Karhun nenän edessä, ja tiedän että se ottaa sitä päähän. Joskus teen kaikkea tällaista korostetusti, ikäänkuin sanoakseni, että tässä mennään, ota paikkasi niin voit tehdä asialle jotain! Kaipaan koskettelua jota oli paljon enemmän aikaisemmin. Kaipaan napakoita läpsäyksiä pyllylle, kaipaan että minut sidotaan, piiskataan ja naidaan hiljaiseksi!

Ehkäpä vielä. Saa nähdä.
Olen varovaisesti yrittänyt kysyä välillä, että kai Karhu ylipäätänsä vielä miettii näitä asioita..? Aiotaanhan me keskustella vielä? Tottakai me aiotaan!

Koska?

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Elämä ilman DD:tä

TYLSÄÄ!!

Kaikki matelee, mikään ei huvita. Karhu on selvästi alamaissa, eikä oikein tiedä mihin suuntaan mennä. Seksiä ei harrasteta, ja suhde on tylsä, tasaisen masentunut ja väsyttävä.

Tottahan toki minä voisin kertakaikkiaan lakata ajattelemasta koko asiaa. Unohtaa, ja palata siihen minkälainen meidän suhde oli ennen. En vain oikein tiedä haluanko. Lisäksi tämä pelleily on opettanut aika paljon, ei pelkästään minusta itsestä vaan Karhusta ja meidän avioliitosta. Kun siirtyy jostain totutusta tavasta toiseen, huomaa uusia, erilaisia asioita joita ei ole tullut ajatelleeksi ennen.. ehkä meillä on tarpeeksi ongelmia sitten ilman elämäntapamuutoksiakin?

Nyt olen siinä vaiheessa että asioita täytyy alkaa ihan oikeasti työstämään ja hoitamaan alta. Olen odottanut ja varovaisesti tökkinyt, mutta nyt on päästävä eteenpäin. Katsotaan!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hyvä kysymys

Tetris kyseli tuossa kommenteissa että nautinko DD suhteesta, ja alistumisesta. Hyvä kysymys.

Vastaus on monimuotoinen, enkä nyt todella ehdi syventyä asiaan sen enempää, mutta koen että olisi hyvä itse kullekin, joka tätä lukee, selvittää että kyllä. Minä halusin DD suhteen, ja haluan. Nautin niistä osista mitkä meillä toimi. Mutta se, että asiassa on niin monia epäselviä kohtia, epäselviä tilanteita ja ei tilanteita lainkaan, ei tee nautittavaa suhdetta. Haluan alistua. Minun tarvitsee alistua. Se että kuinka paljon nautin siitä, vaihtelee varmasti aivan hirveästi, tilanteesta riippuen mutta minun mielestäni se kuuluu asiaan. Kun haluaa jotain hyvää, saa väkisin jotain ikävää kylkiäisenä, ok.

Uskoisin että alamme toden teolla keskustella asiasta vasta tässä pian.. kun rauhoitumme. Karhu tarvitsi aikaa koota itsensä, ja ajatuksensa. Mutta molemmat kaipaavat DDtä elämään, se on selvä. Se miten homma saadaan, jää nähtäväksi.

Toivottavasti meidän nettikin alkaa pian ihan oikeasti toimimaan, jotta pääsen itsekin työstämään asioita enemmän. Minä tarvitsen tietoa, kokemuksia ja höpinää oman pääni jäsentämiseen ja tällä hetkellä sitä ei ole, koska netti ei ole toiminut.

Onneksi tuli kesä, ja perheen kesken on helppo tehdä kivoja asioita, jotka rentouttavat ilmapiiriä. Keskitytään siihen nyt, ja jatketaan niinkuin parhaalta tuntuu.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sekaisin suhteesta

Meillä on ollut rankkaa. Meidän viimeinen vuosi, puolitoista vuotta on ollut älytöntä taistelua, jopa ihan elämisestä. Elämisestä täällä, yhdessä, lasten kanssa... Jossain vaiheessa, vuodenvaihteen aikoihin kaikki otti veronsa todella rankimman kautta. Kaikki hajosi, riitoja oli jatkuvasti ja minä ajattelin että olisi helpompaa olla yksin, kolmistaan, ilman Karhua. Kuitenkin ajatuskin siitä että Karhu olisi poissa, ei tässä, on niin pelottava, ja järkyttävä etten oikeastaan edes kykene menemään siinä skeemassa kovin pitkälle. Se sattuu.

DD, D/s ja tämä pelleily toi pelastuksen tilanteeseen, josta tuskin olisi meidän "perinteisillä" keinoilla kovin hienosti selvitty. Joo, olemme erityisen hyviä kommunikoimaan, ja hoitamaan suhdettamme mutta joskus asiat vaan ovat niin perseellään että tavan keinot ei riitä.
Nyt tämä on vaan todella mennyt niin pelleilyksi, etten tiedä onnistuuko tämä sittenkään, tämäkään? Hoidimme hommat viimeviikolla aivan todella huolellisesti päin helvettiä. Tilanne oli naurettaava, kyse siitä suunnilleen sanoinko puhelimessa sitä ja tätä, vai kuuliko Karhu väärin.. Eikä itse asia ollut edes mihinkään suuntaan tärkeä, mutta siitä saatiin aikaan kinastelu. Oikein todella ärsyttävä nahistelu jonka päätteksi painelin koiran kanssa ulos. Palatessani olin rauhoittunut, ja halusin pyytää anteeksi omasta puolestani, halusin että Karhukin olisi huomannut että tilannne on älytön, tullut vastaan ja olisimme jatkaneet iltaa mukavissa merkeissä. Karhu ei kuitenkaan ollut mukana tilanteessa, ja ilmeisesti miehetkin voivat tuntea typeriä, pikkumaisia "mutta kun minä haluan että minulta pyydetään anteeksi sillai toisella tavalla" tunteita. Niimpä Karhu kävi mykkäkouluun, ja minä tietysti olin pettynyt ja vihainen. Aloin ihmetellä hiljaisuutta, ja rehellisesti sanoien todella odotin että Karhu tulisi istumaan, ja asia todella selvitettäisiin vielä, mutta Karhupa oli kömpinyt marttyyrina sänkyyn ja jopa nukahtanut sinne, mikä aiheutti minussa niin suuren kuohauksen että minun itsehillintäni katosi jäljettömiin. Karhu oli herätetty ja nyt ikäänkuin vihainen minulle jostakin, mitä en tajunnut ja alkoi ärisemään mm. siitä että herätin hänet. Tämä kaikki johti siihen että makuuhuoneen pukeutumistuoli lensi seinää päin, jonka jälkeen poistuin parvekkeelle itkemään.

(tiedoksi tässä kohtaa, että tällainen toiminta meillä ei ole todellakaan tavallista, vaan tässä meni kaikki tunteet ja olotilat hyvin pahasti yli. Tämä EI ole kotikuria, eikä mitään muutakaan missä olisi mitään järkeä)
Unisessa hätääntyneessä tilassaan Karhu tempaisi parvekkeen oven auki ja kävi kimppuuni. Siis todella kävi kimppuuni. Tarkoitus oli käyttää niitä keinoja, mistä on puhuttu; ottaa tukasta kiinni ja lopettaa kiukkuilu, mutta tällä kertaa meni moni asia pahasti vinoon. Ensinnäkin, empä usko että MITÄÄN näistä asioista pitäisi tehdä vihaisena. Varsinkaan unisen sekaisena vihaisena. Toisekseen kävi juuri niinkuin olen pelännyt, että minun kohdallani tilanne oli mennyt jo ohi sen pisteen kun DD keinoja voi vielä käyttää, ja kun Karhu otti tukastani kiinni, sekosin totaalisesti.

Pari hetkeä tässä on liian sekavaa ja älytöntä kuvailtavaksi. Sanon vain että meteli oli aivan kamala, ja mikä hirveintä siihen heräsi isompi lapsi joka tietysti pelkäsi aivan järkyttävästi. Seuraavaksi Karhu jollain omituisella järjellään  ajatteli että hänen pitäisi lähteä pois. Sekosin siitä vain lisää, ja sitten kimpussa olikin naapurit ja poliisi. Voi luoja mikä häpeä, suru ja vitutus! Miten VOI mennä kaikki niin pieleen??

No, hommat tietysti rauhottui, poliisit lähti, naapuri toivotti parempaa illan jatkoa ja koska minä en vaan lakannut itkemästä, Karhu antoi minulle rauhottavat ja katsoi että alan nukkumaan. Pari seuraavaa päivää elin sumussa, välillä itkien, välillä raivoten.. Koko elämä tuntui menneen palasiksi hetkessä. Riidan aikana, tai lopussa todettiin vihaisena ja katkerana että tämä oli sitten tässä. DD ei ole tässä perheessä ja se teki minut vielä surullisemmaksi ja itkin vain lisää. Entä jos en halua muunlaista suhdetta? Oliko tämä silloin tässä koko liitto?

Nyt kaikki on hyllyllä. Tuntuu että jopa minun tunteet ovat jäähyllä, jossain säilössä odottamassa että pääsen johonkin lopputulokseen... Riita on jokseenkin unohdettu, ja rakastamme toisiamme niinkuin ennen. Tavallinen arki jatkuu, mutta suhteen laatu on yksi iso kysymysmerkki. Puhuimme lyhyesti parin illan jälkeen aiheesta, ja myös Karhu väittää edelleen haluavansa sitä, mihin olemme pyrkineet, mutta minua pelottaa ajatus siitä että jatkamme epämääräistä eloamme "vähän niinkuin" DD pari, mutta ei kuitenkaan...
Pahinta on, että nyt olen jo nähnyt, että alan pyristelemään Karhun käsistä, heti kun se jonkinlaisen otteen saa. Karhu on takuulla hämmentynyt, koska minä en tee sitä tahallani, en selkeästi kapinoiden tai mitään muuta konkreettista, vaan minun kapinointi on kiertelevää, manipuloivaa ja epämääräistä. Pyristelin jo viljansyöntirangaistuksesta, jonka MINÄ halusin. MINÄ en halua syödä viljaa ja MINÄ halusin rangaistuksen joka todella pistäisi minut ajattelemaan haluanko syödä sitä pirun sämpylää. Tiedän että jonkun korvaan peppupanorangaistus, jonka aikana saatan itkeä tms. voi kuulostaa pahalta. Ja ehkä asiaa pitäisi vielä miettiä. Mutta todellisuudessa kyse on vain siitä, että minä tajusin että rangaistus todella tulee joka kerta, ja minäpä en siitä tykkääkään. Tapahtui juuri se, mikä pitikin, mutta minä aloin vaikeaksi, koska en saakaan sitä mitä haluan. Aina.

Jälleen kerran olemme selvitystilanteessa ja pakostikin mietin, että todellako minä haluan DD suhteen? Miksi? Entä jos Karhu vain ei ole sellainen? Jos se ei onnistu, onnistuuko koko suhde?

Helvetti. Ei oikein muuta osaa sanoa.


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hetkiä

Hajottaa, hajottaa. Päässä sinkoilee kaikki mahdolliset ajatukset yhtäaikaa, eikä mitään. Rintaa puristaa ja pitäisi alkaa huokailemaan, hengittämään enemmän. Paniikki, ahdistus.
Silloin toivon että kaikki vaan menisi pois. Olisin pehmeässä, lämpimässä eikä minulla olisi mitään ajateltavaa, huolehdittavaa tai tehtävää.

Yleensä mietin, ennen kuin päädyn kuvailtuun tilaan, että tämä pitäisi pysäyttää nyt. Jonkun pitäisi sanoa, että kiukuttelu loppu tähän, mene tekemään asiaa x.  Sillä selvä.
Harmi vaan, luulen ettei se Karhun mielestä ole niin yksinkertaista. Raja on niin hienon hieno, milloin putoan siihen hysteeriseen tilaan, että ei enää kannata.

---

Se hiton patongin pala! Se oli vain pieni pala, enkä aikonut tunnustaa, mutta tunnustin kuitenkin. halusin rangaistuksen, koska itseänikin alkaa ottamaan pannuun kyvyttömyyteni vastustaa yhtä hiton leipää!
Me ei vaan tiedetty vielä miten pahasti mun pää oli ehtinyt vinksahtaa, ja kun aika tuli, mutristelin ja mökötin.
"käypä hakemassa liukkari sieltä makkarista ja tule tähän istumaan" Karhu tokaisi ja osoitteli eteensä lattialle. Marisin, ja vääntäydyin paikalle. Karhun ideana oli, niinkuin joskus aikaisemminkin, että joudun itse hoitamana isoimman osan rangaistuksesta. Levittelin liukkaria Karhun kalulle, enkä vielä aavistanut ollenkaan, että kun saan käskyn kiivetä syliin, ja Karhu työntyy sisääni repeäisin itkemään holtittomasti. Tällä kertaa turvasana tuli noin viiteen kertaan heti. Tajusin etten kestä nyt. Karhu nosti minut viereensä, kainaloon ja silitteli  ja suuteli rauhan takaisin. Hitto että tuntui kurjalta vielä sauraavana päivänäkin. Asiasta tullaan vielä käymään syvällisempi keskustelu.

---

Parin päivän sekoilun jälkeen palautimme lääkitykseni entiselleen, ja totesimme että olisi parasta kokeilla toisenlaista lähestymistapaa niiden alasajamiseen. Kuten aina, kun elimistöni on saanut lääkkeensä, ei minussa näy merkkiäkään mistään hulluudesta tai ongelmista.
Melkoinen väsymys kuitenkin piinasi viikonlopun yli, edellisviikon huonot yöunet, ylimääräiset työt ja lääkesekoilu otti veronsa ja Karhu onnistui loukkaantumaan minulle. En tiedä oikein mitä tapahtui, mutta siitä olosta ei nalle päässyt eroon millään. Olisin ollut iltasella halukas vähän leikkimään, mutta Karhu nappasikin käteni pois "ei onnistu enää" (Karhu oli käskenyt itseasiassa minun valmistautua iltaan)
Yritin niellä sen että minut torjuttiin, sen että Karhu on loukkaantunut minulle, ilman järjellistä syytä vieläpä.. no, hetken patoamisen ja järkeilyn jälkeen laskeuduin sohvalta lattialle, painoin pääni Karhun syliin ja jatkoin television katselua silitellen kättä tai jalkaa. Meni pari minuuttia kun oikeasti tunsin Karhun sulavan ja lämpenevän.
Niin katselimme telkkaria, Karhu silitellen minun päätäni ja minä nauttien mieheni jaloissa, turvassa.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Päätöksiä

PMS jyllää taas. (itseasiassa voisin blogista katsella kiertoni vaiheita, kun itse olen joka kerta yhtä järkyttynyt tajutessani että minulla alkaa pian kuukautiset)
Mies on tehnyt päätöksiä. Ilmeisesti sai nyt tarpeekseen kaikesta epävakaudesta. Kaikki toimii aina minun mielialojeni mukaan, eikä se nyt loppujen lopuksi oikein käy.

Saan selkeämmät ohjeet, säännöt ja käskyt. Karhu pitää tarkemmin silmällä tekemisiäni, ja päättää puolestani että pystyn johonkin, vaikka minun pitääkin keräillä itseni että voin edes ajatella jonkin jutun tekemistä, tai jonnekin menemistä. Näin kävi jo tänään. Minun oli tarkoitus tavata tuttu aamupäivällä kirjastossa, ja hoitaa muitakin asioita. Kun minä ryvin itsesäälissä ja vaikeroin elämää, Karhu päätti että kirjastoon menen, ja sillä selvä. Aivan sama saanko muuta tehtyä.
Se oli hyvä päätös. Taivas ei tippunut, seinät ei kaatunut ja kaikki pyörii radallaan edelleen. Sen lisäksi minulla oli oikein mukava päivä.

Päätin itse että sain leikisti ohjeistuksen viettää netissä 15min. ei enempää. Muuten jään tähän naurettavan pitkäksi aikaa lueskelemaan, tai pelaamaan jotain typeriä pelejä.
Että se oli sit siinä!

Ai, ystävällinen nettiväki ilmoitti, että nyt ei onnaa. Meille on nyt sovittu asennus jollekin syyskuun päivälle... voi olla että ollaan vaihdettu firmaa siihen mennessä.