perjantai 7. kesäkuuta 2013

Päätöksiä

PMS jyllää taas. (itseasiassa voisin blogista katsella kiertoni vaiheita, kun itse olen joka kerta yhtä järkyttynyt tajutessani että minulla alkaa pian kuukautiset)
Mies on tehnyt päätöksiä. Ilmeisesti sai nyt tarpeekseen kaikesta epävakaudesta. Kaikki toimii aina minun mielialojeni mukaan, eikä se nyt loppujen lopuksi oikein käy.

Saan selkeämmät ohjeet, säännöt ja käskyt. Karhu pitää tarkemmin silmällä tekemisiäni, ja päättää puolestani että pystyn johonkin, vaikka minun pitääkin keräillä itseni että voin edes ajatella jonkin jutun tekemistä, tai jonnekin menemistä. Näin kävi jo tänään. Minun oli tarkoitus tavata tuttu aamupäivällä kirjastossa, ja hoitaa muitakin asioita. Kun minä ryvin itsesäälissä ja vaikeroin elämää, Karhu päätti että kirjastoon menen, ja sillä selvä. Aivan sama saanko muuta tehtyä.
Se oli hyvä päätös. Taivas ei tippunut, seinät ei kaatunut ja kaikki pyörii radallaan edelleen. Sen lisäksi minulla oli oikein mukava päivä.

Päätin itse että sain leikisti ohjeistuksen viettää netissä 15min. ei enempää. Muuten jään tähän naurettavan pitkäksi aikaa lueskelemaan, tai pelaamaan jotain typeriä pelejä.
Että se oli sit siinä!

Ai, ystävällinen nettiväki ilmoitti, että nyt ei onnaa. Meille on nyt sovittu asennus jollekin syyskuun päivälle... voi olla että ollaan vaihdettu firmaa siihen mennessä.

Ei kommentteja: