Hajottaa, hajottaa. Päässä sinkoilee kaikki mahdolliset ajatukset yhtäaikaa, eikä mitään. Rintaa puristaa ja pitäisi alkaa huokailemaan, hengittämään enemmän. Paniikki, ahdistus.
Silloin toivon että kaikki vaan menisi pois. Olisin pehmeässä, lämpimässä eikä minulla olisi mitään ajateltavaa, huolehdittavaa tai tehtävää.
Yleensä mietin, ennen kuin päädyn kuvailtuun tilaan, että tämä pitäisi pysäyttää nyt. Jonkun pitäisi sanoa, että kiukuttelu loppu tähän, mene tekemään asiaa x. Sillä selvä.
Harmi vaan, luulen ettei se Karhun mielestä ole niin yksinkertaista. Raja on niin hienon hieno, milloin putoan siihen hysteeriseen tilaan, että ei enää kannata.
---
Se hiton patongin pala! Se oli vain pieni pala, enkä aikonut tunnustaa, mutta tunnustin kuitenkin. halusin rangaistuksen, koska itseänikin alkaa ottamaan pannuun kyvyttömyyteni vastustaa yhtä hiton leipää!
Me ei vaan tiedetty vielä miten pahasti mun pää oli ehtinyt vinksahtaa, ja kun aika tuli, mutristelin ja mökötin.
"käypä hakemassa liukkari sieltä makkarista ja tule tähän istumaan" Karhu tokaisi ja osoitteli eteensä lattialle. Marisin, ja vääntäydyin paikalle. Karhun ideana oli, niinkuin joskus aikaisemminkin, että joudun itse hoitamana isoimman osan rangaistuksesta. Levittelin liukkaria Karhun kalulle, enkä vielä aavistanut ollenkaan, että kun saan käskyn kiivetä syliin, ja Karhu työntyy sisääni repeäisin itkemään holtittomasti. Tällä kertaa turvasana tuli noin viiteen kertaan heti. Tajusin etten kestä nyt. Karhu nosti minut viereensä, kainaloon ja silitteli ja suuteli rauhan takaisin. Hitto että tuntui kurjalta vielä sauraavana päivänäkin. Asiasta tullaan vielä käymään syvällisempi keskustelu.
---
Parin päivän sekoilun jälkeen palautimme lääkitykseni entiselleen, ja totesimme että olisi parasta kokeilla toisenlaista lähestymistapaa niiden alasajamiseen. Kuten aina, kun elimistöni on saanut lääkkeensä, ei minussa näy merkkiäkään mistään hulluudesta tai ongelmista.
Melkoinen väsymys kuitenkin piinasi viikonlopun yli, edellisviikon huonot yöunet, ylimääräiset työt ja lääkesekoilu otti veronsa ja Karhu onnistui loukkaantumaan minulle. En tiedä oikein mitä tapahtui, mutta siitä olosta ei nalle päässyt eroon millään. Olisin ollut iltasella halukas vähän leikkimään, mutta Karhu nappasikin käteni pois "ei onnistu enää" (Karhu oli käskenyt itseasiassa minun valmistautua iltaan)
Yritin niellä sen että minut torjuttiin, sen että Karhu on loukkaantunut minulle, ilman järjellistä syytä vieläpä.. no, hetken patoamisen ja järkeilyn jälkeen laskeuduin sohvalta lattialle, painoin pääni Karhun syliin ja jatkoin television katselua silitellen kättä tai jalkaa. Meni pari minuuttia kun oikeasti tunsin Karhun sulavan ja lämpenevän.
Niin katselimme telkkaria, Karhu silitellen minun päätäni ja minä nauttien mieheni jaloissa, turvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti