Sekaisin suhteesta

Meillä on ollut rankkaa. Meidän viimeinen vuosi, puolitoista vuotta on ollut älytöntä taistelua, jopa ihan elämisestä. Elämisestä täällä, yhdessä, lasten kanssa... Jossain vaiheessa, vuodenvaihteen aikoihin kaikki otti veronsa todella rankimman kautta. Kaikki hajosi, riitoja oli jatkuvasti ja minä ajattelin että olisi helpompaa olla yksin, kolmistaan, ilman Karhua. Kuitenkin ajatuskin siitä että Karhu olisi poissa, ei tässä, on niin pelottava, ja järkyttävä etten oikeastaan edes kykene menemään siinä skeemassa kovin pitkälle. Se sattuu.

DD, D/s ja tämä pelleily toi pelastuksen tilanteeseen, josta tuskin olisi meidän "perinteisillä" keinoilla kovin hienosti selvitty. Joo, olemme erityisen hyviä kommunikoimaan, ja hoitamaan suhdettamme mutta joskus asiat vaan ovat niin perseellään että tavan keinot ei riitä.
Nyt tämä on vaan todella mennyt niin pelleilyksi, etten tiedä onnistuuko tämä sittenkään, tämäkään? Hoidimme hommat viimeviikolla aivan todella huolellisesti päin helvettiä. Tilanne oli naurettaava, kyse siitä suunnilleen sanoinko puhelimessa sitä ja tätä, vai kuuliko Karhu väärin.. Eikä itse asia ollut edes mihinkään suuntaan tärkeä, mutta siitä saatiin aikaan kinastelu. Oikein todella ärsyttävä nahistelu jonka päätteksi painelin koiran kanssa ulos. Palatessani olin rauhoittunut, ja halusin pyytää anteeksi omasta puolestani, halusin että Karhukin olisi huomannut että tilannne on älytön, tullut vastaan ja olisimme jatkaneet iltaa mukavissa merkeissä. Karhu ei kuitenkaan ollut mukana tilanteessa, ja ilmeisesti miehetkin voivat tuntea typeriä, pikkumaisia "mutta kun minä haluan että minulta pyydetään anteeksi sillai toisella tavalla" tunteita. Niimpä Karhu kävi mykkäkouluun, ja minä tietysti olin pettynyt ja vihainen. Aloin ihmetellä hiljaisuutta, ja rehellisesti sanoien todella odotin että Karhu tulisi istumaan, ja asia todella selvitettäisiin vielä, mutta Karhupa oli kömpinyt marttyyrina sänkyyn ja jopa nukahtanut sinne, mikä aiheutti minussa niin suuren kuohauksen että minun itsehillintäni katosi jäljettömiin. Karhu oli herätetty ja nyt ikäänkuin vihainen minulle jostakin, mitä en tajunnut ja alkoi ärisemään mm. siitä että herätin hänet. Tämä kaikki johti siihen että makuuhuoneen pukeutumistuoli lensi seinää päin, jonka jälkeen poistuin parvekkeelle itkemään.

(tiedoksi tässä kohtaa, että tällainen toiminta meillä ei ole todellakaan tavallista, vaan tässä meni kaikki tunteet ja olotilat hyvin pahasti yli. Tämä EI ole kotikuria, eikä mitään muutakaan missä olisi mitään järkeä)
Unisessa hätääntyneessä tilassaan Karhu tempaisi parvekkeen oven auki ja kävi kimppuuni. Siis todella kävi kimppuuni. Tarkoitus oli käyttää niitä keinoja, mistä on puhuttu; ottaa tukasta kiinni ja lopettaa kiukkuilu, mutta tällä kertaa meni moni asia pahasti vinoon. Ensinnäkin, empä usko että MITÄÄN näistä asioista pitäisi tehdä vihaisena. Varsinkaan unisen sekaisena vihaisena. Toisekseen kävi juuri niinkuin olen pelännyt, että minun kohdallani tilanne oli mennyt jo ohi sen pisteen kun DD keinoja voi vielä käyttää, ja kun Karhu otti tukastani kiinni, sekosin totaalisesti.

Pari hetkeä tässä on liian sekavaa ja älytöntä kuvailtavaksi. Sanon vain että meteli oli aivan kamala, ja mikä hirveintä siihen heräsi isompi lapsi joka tietysti pelkäsi aivan järkyttävästi. Seuraavaksi Karhu jollain omituisella järjellään  ajatteli että hänen pitäisi lähteä pois. Sekosin siitä vain lisää, ja sitten kimpussa olikin naapurit ja poliisi. Voi luoja mikä häpeä, suru ja vitutus! Miten VOI mennä kaikki niin pieleen??

No, hommat tietysti rauhottui, poliisit lähti, naapuri toivotti parempaa illan jatkoa ja koska minä en vaan lakannut itkemästä, Karhu antoi minulle rauhottavat ja katsoi että alan nukkumaan. Pari seuraavaa päivää elin sumussa, välillä itkien, välillä raivoten.. Koko elämä tuntui menneen palasiksi hetkessä. Riidan aikana, tai lopussa todettiin vihaisena ja katkerana että tämä oli sitten tässä. DD ei ole tässä perheessä ja se teki minut vielä surullisemmaksi ja itkin vain lisää. Entä jos en halua muunlaista suhdetta? Oliko tämä silloin tässä koko liitto?

Nyt kaikki on hyllyllä. Tuntuu että jopa minun tunteet ovat jäähyllä, jossain säilössä odottamassa että pääsen johonkin lopputulokseen... Riita on jokseenkin unohdettu, ja rakastamme toisiamme niinkuin ennen. Tavallinen arki jatkuu, mutta suhteen laatu on yksi iso kysymysmerkki. Puhuimme lyhyesti parin illan jälkeen aiheesta, ja myös Karhu väittää edelleen haluavansa sitä, mihin olemme pyrkineet, mutta minua pelottaa ajatus siitä että jatkamme epämääräistä eloamme "vähän niinkuin" DD pari, mutta ei kuitenkaan...
Pahinta on, että nyt olen jo nähnyt, että alan pyristelemään Karhun käsistä, heti kun se jonkinlaisen otteen saa. Karhu on takuulla hämmentynyt, koska minä en tee sitä tahallani, en selkeästi kapinoiden tai mitään muuta konkreettista, vaan minun kapinointi on kiertelevää, manipuloivaa ja epämääräistä. Pyristelin jo viljansyöntirangaistuksesta, jonka MINÄ halusin. MINÄ en halua syödä viljaa ja MINÄ halusin rangaistuksen joka todella pistäisi minut ajattelemaan haluanko syödä sitä pirun sämpylää. Tiedän että jonkun korvaan peppupanorangaistus, jonka aikana saatan itkeä tms. voi kuulostaa pahalta. Ja ehkä asiaa pitäisi vielä miettiä. Mutta todellisuudessa kyse on vain siitä, että minä tajusin että rangaistus todella tulee joka kerta, ja minäpä en siitä tykkääkään. Tapahtui juuri se, mikä pitikin, mutta minä aloin vaikeaksi, koska en saakaan sitä mitä haluan. Aina.

Jälleen kerran olemme selvitystilanteessa ja pakostikin mietin, että todellako minä haluan DD suhteen? Miksi? Entä jos Karhu vain ei ole sellainen? Jos se ei onnistu, onnistuuko koko suhde?

Helvetti. Ei oikein muuta osaa sanoa.