keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

ihmetys

Tapahtui sinä iltana, kun Karhu sanoi että tänään ehdottomasti ei sitten puuhailla mitään. Sänkyyn mars, ja unta palloon.
Ihan oikeasti minä en tällä kertaa tehnyt mitään! En muista miten hommat sai alkunsa, mutta jostain syystä Karhu oli kovin innoissaan alapääni kimpussa. Olin saanut jo pari pientä orgasmia siinä vaiheessa kun Karhu alkoi tyydyttää itseään, minulla siis. Ensin Karhu istui päälläni, niin että saattoi leikkiä rinnoillani ja laittaa kalunsa suuhuni, kun mieli teki.
Jossan vaiheessa luulen että Karhu nussi minua myös. Pani takaapäin, ja jatkoi leikkiään. Päädyimme niinkutsuttuun kuusysiin, minun suuni tukevasti tukittuna Karhun kalulla. Olin melko tukalassa tilanteessa, kädet Karhun jalkojen alla jumissa, ja todella väsynyt. Lisäksi alapääni uusi eheämpi tuntoaisti sai minut jatkuvasti roikkumaan orgasmin laidalla kun Karhu piti hauskaa, kielellä ja sormilla.
En ole ihan varma kauan kaikki kesti, mutta ensimmäiset kyyneleet vierähtivät poskilta, kun sain toisen läpsäyksen poskelle. Ensin Karhu vain lopetti minun käsittelyn kun unohdin imeä, tai työstää, mutta sitten sain läimäyksen, jos kalu luiskahti suustani tai lakkasin tekemästä mitään. Sain varmaan orgasmin, tai kaksi. Pilluni oli todella käytetty, tiesin että jos kohta ei hellitetä, on mulla seuraavana päivänä oltava tosi pehmoiset pöksyt.
Ihme että sen imemisen sitten voi unohtaa niin helposti, että niitä läpsyjä sateli, ja jossain vaiheessa aloin käydä hitusen epätoivoiseksi.. en tykkää tästä enää, ei tää olekaan hauskaa.. 
Pidin kuitenkin suuni kiinni, tai siis auki, mutta en sanonut mitään vaikka turvasana pyöri aivan kielen päällä pitkän aikaa. Loppujen lopuksi, kun sain läimäyksen, itkin jo kuin pieni lapsi, mutta vieläkään en sanonut sitä sanaa joka olisi lopettanut koko touhun siihen paikkaan. Oli jokin muukin asia mistä aloin itkemään, mutta en muista mitä tapahtui.. Ikuisuuden jälkeen Karhu oli taas päälläni niin että saattoi naida minua rintojen väliin, ja käskeä imemään. Sitten tuli käsky pitää suu auki, kieli ulkona. Ou nou... Niin Karhu tuli kasvoilleni, ja vaikka hän selkeästi ainakin vähän väisteli tulemasta suoraan suuhuni, ei siltä tietysti voinut välttyä.
Makasin siinä silmät puristettuna tiukasti kiinni, suu auki kunnes Karhu ystävällisesti heitti pyyhkeen kasvoilleni.

Ja kun sain vapauden kääntyä, valita asentoni, käperryin vielä nyyhkyttävänä myttynä sängyn laitaan. Tiesin että olisi ehdottoman tärkeää, että Karhu hoitaa minua, hellii ja lämmittää, mutta olisin halunnut työntää hänet vain pois ja itkeä. Tajusin kuitenkin pyytää että jos Karhu voisi vain kutitella ja silitellä selkääni vähän aikaa, ja sain sen. Ilmeisesti se riitti koska en myöhemmin, tai seuraavana aamuna tuntenut mitään huonoja fiiliksiä mistään, päin vastoin. Vähän pistää ihmettelemään välillä, että olenkohan aivan terve.. mutta no. Ketä kiinnostaa, kun hommat toimii vai mitä?


2 kommenttia:

Sus Talonhenki kirjoitti...

Tämmöiset rajalla ja sen yli käynnit pistää aina mietteliääksi.

Ensinnä tulee mieleen, että turvasanan käyttö on oikeasti todella vaikeaa, jos tavallaan tykkää, vaikka oikeastaan ollaankin jo masokististen hyvien fiilisten ohi jollain harmaammalla alueella. Ehkä teillekin toimisi jokin lievempi turvasana, joka saisi toisen vain keventämään otetta? Esim. armon pyytäminen on paljon helpompaa kuin pyytää toista kerta kaikkiaan lopettamaan. Silti edelleen jää D:n harkintaan, missä vaiheessa homma loppuu.

Varmaan Karhunkin olisi hyvä lukea tämä sinun tekstisi ja sitä kautta päästä jyvälle pääsi sisällöstä?

Jotkut ovat itkuherkempiä kuin toiset, mutta itkeminen on vahva tunnetila, jolloin minusta D voisi tyylikkäästi tarkistaa, onko subi ok. Itku voi tuntua subista tosi hyvältä, olla ikäänkuin nöyryyttävä päämäärä sessiossa, ja vapauttava tunne, mutta se voi olla muutakin ja silloin on ehkä paras hiljentää tahtia.

Unknown kirjoitti...

Olet oikeassa, mun olisi pitänyt puhua asiasta heti, mutta tällä kertaa, omasta puolesta ainakin, homma pysyi ihan rajoissa. Mä olen niitä tyyppejä, joiden täytyy saada joskus aina itkeä, se vaan tekee hyvää.

Karhu ei lue tätä blogia, vaikka nyttemmin tietääkin sen olemassa olosta. (niin sen ainakaan ei ole tarkoitus lukea!)