Olen oppinut paljon uusia asioita itsestäni, naisen elimistöstä ja hormoneista. Tai en mä tiedä voiko niistä hormoneista sinänsä oppia mitään, mutta olen oppinut tunnistamaan olotilojani paljon seuraamalla kuukautiskierron eri vaiheissa omaa käytöstäni ja tunteitani.
Hassua on, että mitä enemmän tiedostan olotilojani, sitä voimakkaammilta ne tuntuvat. Ärsyttävää on, että ajattelin että minun on helpompi kontrolloida käytöstäni kun tiedostan olotilojeni olemassaolon, ja syyn. Ei. (pettynyt pään pyöritys tähän)
Huomaan yhtäkkiä että olen itkun partaalla, kun Karhulla kesti liian kauan kääntää huomionsa hunajapurkkiini kaupassa. Lojun epämääräisen tympääntyneenä sohvalla vastaten "mua ei huvita mikään" mihin tahansa mitä mulle yrittää sanoa. Loukkaannun alyttömistä pienistä asioista ja mökötän koska ei kellään kuuluisi olla kivaa, kun ei mullakaan.
Hatunnosto Karhulle, joka luovii naisellisen myskyn läpi taatusti kauhusta jäykkänä! Kukaan ei voisi arvata miten reagoin mihinkään tai milloin räjähdän, enhän tajua itsekään kun se tapahtuu.
En ehkä koskaan ole odottanut näin kovasti että ne hiton menkat alkaisivat ja veisivät tämän hormonikaaoksen mennessään...
Onneksi kuitenkin kommunikaatio on in tässäkin asiassa. Yritän selvittää tuntemuksiani Karhulle parhaani mukaan, ja vaikkei silti lopputulos ole ruusuisen onnellinen aina, on ehkä isoimmat yhteentörmäykset näin vältetty.
Iltapäivällä itkin sitä että lääkärit ovat kaikki paskoja, ja väärässä. Ei mulla mitään bipolaarihäiriötä ole, vaan hirvittävä PMS?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti