Säännöistä

Lupasin miettiä sääntöjä. Olin taas laiska.
On vaikea hahmottaa asioita jotka olisivat tarpeeksi tärkeitä, ja tehoavia muuttamaan ilmapiiriä, minun mielialaa. Kuitenkin niiden asioiden pitäisi istua meidän elämäämme, arkeemme ja tapoihimme. Ensimmäinen asia olkoon kunnioitus. Koska meillä kunnioittavasti puhuminen miehelle, tai sievä käytös ei ole tavoiteltavia asioita siinä mielessä kuin perinteisemmillä pareilla, ajattelin että yksinkertainen, ja kuitenkin asetelmaa korostava sääntö voisi olla se että minä en käske Karhua.
En puhu käskevässä muodossa, enkä alentavaan sävyyn. Jos haluan että Karhu tekee jotain, tai auttaa minua, niin pyydän.

Kylläpä se onkin vaikeaa! Eilen lähdimme kaverin luota kotiin päin ja olin hirvittävän väsynyt, oli rankka päivä. Rappukäytävässä pienemmän tytön rattaat lastattuani totesin Karhulle, että otappas sä nuo.
Meni hetki ennenkuin tajusin edes koko asiaa, ja kun tajusin, muistin etten edes puhunut asiasta vielä Karhulle. Niimpä pyysin anteeksi, kerroin päätöksestäni olla käskemättä tätä, ja muotoilin uudelleen "kulta, voisitko ottaa rattaat?"
Karhu hymyili, ja oli silmin nähden iloinen ajatuksesta, mutta puhuimme asiasta vasta illalla enemmän. Olimme samaa mieltä siitä että tämä sääntö voisi olla toimiva. Samalla mietimme muita sääntöjä, ja tulimme myös siihen tulokseen että mies tekee minulle päivittäiset kukkapussit, jotka saan kuluttaa mieleni mukaan päivän aikana.

Koska minä käytän kannabista lääkkeenä, ei Karhu ikinä kieltäisi minua kokonaan polttamasta, eikä itseasiassa runsaskaan polttaminen ole häirinnyt häntä mitenkään. Kyse on yksinkertaisesti vain siitä että koska tällä hetkellä minulle ainoa järkevä käyttötapa on polttaminen, ja sillä tavalla seassa on aina vähän tupakkaa, olen kehittänyt nikotiiniriippuvuuden. Saatan siis polttaa jointin sillointällöin vain siksi että tekee mieli, ja tiedän että se on se tupakka mikä siellä huutaa. Se johtaa siihen, että kukkaakin kuluu tosi paljon, ja se kuitenkin maksaa. Vielä.
Vaikka täällä lait ovat huomattavasti sallivammat, ja hinnat alhaisia, saa tuohon lääkkeeseen kulutettua pitkän pennin ja paljon vaivaa, varsinkin kun Karhukin tahtoo nauttia illalla jointin tai pari.
Käytännössä vaiva tarkoittaa sitä että Karhu juoksentelee pitkin kyliä hoitamassa kavereiden kanssa sitä sun tätä, mikä nyt pitää hoitaa että kasvatustoiminta pyörii.
Selvennyksenä vielä miettivälle, että voisin käyttää myös reseptillä saatavia rauhoittavia, mutta en halua, ja Karhu tahtoo sitä vielä vähemmän. Ne ovat huomattavasti vaarallisempia, sekä vaikutukseltaan että pitkällä aikavälillä..

Olen lukenut nyt paljon niistä tehtävistä, käskemisestä ja säännöistä. Vaikka janoan niitä meidänkin elämään, ajatus pelottaa hiukan pienessä mielennurkassa, salaa. Olen niin tottunut siihen ettei kukaan oikeastaan vaadi mitään erityistä, käskevä muoto tulee puhekielessä niin automaattisesti, että sitä ei edes huomaa. Usein on päiviä kun ei oikein huvittaisi mitään, lojun koneella ja yritän ottaa kaiken irti siitä että on hiljaista ja rauhallista, ja kun haen lapset koulusta on se sellaista tarpomista ettei mikään tunnu onnistuvan.
Karhu on opetellut vuosien varrella antamaan positiivista palautetta, ja onhan se ihanaa kun toinen huomaa ja on oikeasti tosi iloinen siitä mitä olet tehnyt. Mutta nyt koko juttu pitäisi kääntää päälaelleen, ja Karhun pitäisi vaatia, kurittaa ja tietysti palkita, mutta vähän totutusta erilaisilla tavoilla..

Karhun työpaikalla ei oikein saa surffailla, ja vaikka monet sivustot olisivat sinänsä siistin näköistä kamaa, olemme tehneet niin että minä lueskelen, ja lähetän sähköpostissa Karhulle juttuja jotka voisivat kiinnostaa, tai jotka kertovat jotain mikä minun mieltäni kaivelee, mutten osaa pukea sitä sanoiksi.
Luonnollisesti tänään siis lähti jo pari sääntöjä ja tehväviä koskevaa tekstiä Karhun luettavaksi.

Pikkuhiljaa.... Mä haluan NYT!